..no en nyt keksi mitä mutta kaiketi jotain. No nyt näyttäisi ainakin tämä kirjoitusplokki olevan aika alussa ja luotu. Niin. Tämä kalastus. Siinä meillä onkin perkaamista. Mielenkiintoinen aihe, ja aivan uusi sana allekirjoittaneelle. Globaaliksi venynyt tietoverkko, Mätäojan rannoilta Somalian rantamille, täyttynee jo lähiaikoina kaiken maailman kalastuksen mukana lisääntyvistä kalajutuista, joten uitan nopeasti omia kokemuksiani muutamalla sanalla ryyditettynä. Tai lainatakseni Suomi-Kala-sanakirjaa, mäskättynä.
Eräänä huteran verkkaisena Sunnuntailta tuntuvana aamuaurinkoa yrittävänä sumun ja rantaveden rajaa kengillä tunnustelevana aamuna, mieleeni muistui että olen vielä vuoteessa. Ja kalastus isolla koolla. Olin saanut tästä inhimillisestä toimintamuodosta niin voimakkaan elämyksen sen hienoudesta että lupasin vielä joskus kokeilevani sitä, hiljaa mielessäni joka tuntui kirkastuvan jo kilpaa keskipäivän auringon kanssa.
Plokini tekstikentässä näyttisi olevan vielä tilaa joten pulahdan syvempiin vesiin ja aina kalastuksen pohjamutiin saakka, jos vanhat kokemukseni paikkansa pitävät muistissani paremmin kuin sisäkumissa. Ensimmäinen huomioni terassilla tästä hauskan näköisestä touhuilusta läheisellä rannalla oli sen koukuttavuus. Tarkempien tiedustelujeni mukaan huutelu ei ole suotavaa kalastuksessa ja ns. koukut olivat hyvin olennainen osa, ja tässä tulee jo toinen tämän ihmeellisen lajimme parissa nautittava erikoissana, vapakalastusta tai niiden heittelyä veteen. Niitä ei siis sanota kepeiksi tai pitkiksi risuiksi, vaan kumma kyllä - vavoiksi. Eikä tässä vielä kaikki. Ei lähimainkaan ja vesistöistä puhumattakaan. Pian paljon jo kokeneille ja ehkä hiukan punoittaville, se myönnettäköön näsäviisaan tarjoilijan kuulemattomissa, silmilleni aukeni uusi pakillinen, erikoissana joka tarkoittaa kalastuksen yhteydessä vain kantokyvyn rajoissa tarvittavien kantamusten yksikköä, kalastuksen kätkettyä kauneutta. Tai kauheutta, kun katselin kuinka kalastajaksi luokittelemani kepin heiluttelija upotti puhtaan kätensä johonkin mullan ja möyrivien olioiden kasaan ja poimi sieltä yhden sanoinkuvaamattoman näköisen yksilön.
Sitten hän seivästi sen hartaalla ponnistuksella kaikessa pienuudessaankin hurjan näköisen väkäsellä inhoitetun ja selkeän tappamistarkoitukseen teroitetun koukun nokkaan kiemurtelemaan niin tuskissaan että vain äänetön huutonsa väreili jo kilpaa kesäisen itätuulen kanssa silkkisukanvarsissani. Ilman tarjoilijan epäuskoista ymmärtämättömyyttä pyyntöäni kohtaan, mitäpä hän kalastuksesta olisikaan tiennyt muuta kuin ehkä tippien arvon, olisin jo pyytänyt häntä kirmaamaan pelastavana sankarin edustajanani ensiapulaukun kanssa tapahtumapaikalle ajoissa. Sillä oletinhan moisen olion karkoittavan veden alla kaikki vähääkään henkevämmät olennot, mitä siellä sitten ikinä liikuskeleekaan. Mitä vielä. Nämä kaloiksi kutsutut otukset näyttivät suorastaan kilpailevan kuin janoiset baaritiskillä yhdestä säälittävästä Bloody Marysta tai Blue Sharkista. Jos tuota näkyä voisi jotenkin selväpäisesti kuvat niin rakentaisin ehkä Irlantilaisen whiskeyn varaan roiskautuksella punaista vermuttia jonkin samean näköisen cocktail-lasillisen varaan ja koristeeksi pinnalle kellumaan kirsikka. Eikä se kirsikka ole niin tärkeä. Voisihan sinne vielä molskauttaa kaveriksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti