Rakas päiväkirjani muistutti voimistuvalla tuoksullaan joten päätin kirjoittaa sen silkinpehmeille lehtysilleen jotain niin tuoretta että lienee jopa uusi lajissaan ja lajipiste päälle. Aiheena on siis kuningas kalastuksen filosofia. Tunnelma on kuin lähtisi luomaan uusia uria umpihangessa.
Kesä ja kalastuskärpäset toivat tullessaan hikisen raskasta faktaa polkevan kustin ja uuteloisen eräästä lähitienoon jorpakosta, kauniimmin sanottuna Mätäjoesta. Sieltä oli löydetty kesäinen näky vedessä kelluvia ruumiita jotka eivät eväänsä väräyttäneet. Juhannus on jo takapihalla. Tai sitten ne olivat katselleet liikaa Italialaista potkupalloa jossa sukelletaan filmaamaan kuollutta ja kalastamaan paikallisen myrkky-yhtiön joukkueelle kivinilkkaa rysän päältä.
Tokkopa muutama vederajassakaan lahnana makaileva uutiskynnyksen ylittäisi mutta mietin josko turpaansa vettä väkevämpää saaneiden hengettömien luontokappaleiden ja muun bulkin seasta onnistuisi fongaamaan peräti ateistin! Teistit ovat maahanmuuttajina jo sen verta kotoutuneita nurkanvaltaajia ettei niiden joukosta tahdo enää tunnistaa alkumerien yksisoluista tai ykspiikkistä näistä ajatusten tonavista.
Viidakkorumpujen kalajutut tietävät kuitenkin kertoa uusista ateistien lajihavainnoista ja joilla on todettu sosiaalista älykkyyttä, kiputuntemuksia ja hyvinkin abstraktien uistinmallien erottelukykyä. Suuntasin siis joukkohaudalle jossa oletin löytäväni aktivistien kyltin: "Imekää kiviä kivennuolijat!"
Tai ainakin muutaman optimistisen kalankesyttäjän uittamassa matoista koukkuaan rantavedessä töröttävien eväkkäiden suuhun. Sain sentään fongattua muutaman tapetun lajin ja vain yhden joen osalta mutta tällä menolla kaikkien eräjormien luontoäidin oma puolentoista sadan lajin sukupuuttotahti päivää kohden jää vain kaukaiseksi unelmaksi. Pullo fisua kitusiin ja kohti uusia pettymyksiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti